Näytetään tekstit, joissa on tunniste maalaismaisemat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maalaismaisemat. Näytä kaikki tekstit

tiistai 14. elokuuta 2012

Viikon Kuva


Väriterapiaa mamman uudella matolla :)









Kotielämää :)












Venytys..yy, kaa, koo...







 Olemme taas totutelleet kotielämän rytmiin reissaamisen jälkeen. Mamma on laittanut kotia hieman uuteen uskoon ja Danko on ollut johtamassa toimintaa. :)











Hyvää Huomenta!







 Olemme lenkkeilleet Tellun kanssa ja tämä kaksikko riehuu ihan yhtä paljon kuin ennenkin. Ihan selvästi heillä oli ollut ikävä toisiaan. Kuukauden ero teki ihan hyvää, kuten mille tahansa parisuhteelle, myös tälle kaksikolle. :)










 Leikkiä lelulla :)



















Mamma kävi sairaalassa taas tutkimuksissa ja sai uuden diagnoosin vaivoihinsa. Danko olikin Kaija-mummolla hoidossa ja oli pistänyt siellä ranttaliksi ja Mummo-parka oli helisemässä. Taidetaan pitää hieman taukoa ennen kuin Danko taas menee hoitoon sinne .. :) Annetaan Mummonkin hieman levätä ensin. :)












 Pihlajanmarjat punertavat jo..



















Danko joutuukin nyt ulkoiluttamaan mammaa ahkerasti, sillä mamman hoitolinja pitää sisällään paljon pieniä lenkkejä. Yhden kerran taidamme lisätä päivään. Danko tuskin pistää pahakseen. :)










Mustikkametsästä tullessa oli kaunis kaurapelto







 Danko on ollut hyvin leikkisällä päällä. Leikkii taas kahdella lelulla yhtäaikaa. :) Pitää riepua suussa ja samalla potkii palloa, yrittää jopa rievulla huitaista palloa. Pelin nimeä en vielä tiedä, enkä kerennyt sitä kuvaamaan, mutta hauskaa pojalla oli. :)























Mustikit ja Mansikit laitumella :)







Mamma kävi tänään taas mustikassa Pirkon ja Tertun kanssa. Mustikoita tuli ihan mukavasti ja osa niistä onkin uunissa kuivamassa. Mustikoiden sijaan oli kuitenkin kuvattava laitumen lehmät ja Pirkon avustuksella löydetyt sienet, jotka nekin ovat kuivamassa. :)
Sää suosi meitä ja ihanan kesäinen ilma on ollut tällä viikolla, toivottavsti jatkuu vielä tovin. :)
Danko jäi yksin kotiin ja oli ollut ihan kiltisti. Näytti aamulla sellaiselta, että mene vaan , mua vä-syt-tää!!! :)






Ja voi sitä riemua kun mamma tuli kotiin.. piti hiukan murjottaa, että jätit mut kotiin! Kuinka kehtasit?!?
Mutta leppyi kuitenkin herkun saatuaan. :)












Suppilovahvero saalis :)

















maanantai 6. elokuuta 2012

Viikon Kuva


Auringonkultaa koivuissa :)







Maisemakuvia ja muistoja vielä kesälomalta :)








Serkkujen kotinurkilla olevan upea joki




Nyt on sitten palattu jo kotiin Mikkeliin ja olemme pikkuhiljaa toipuneet reissusta. :) Tässä vielä kuvia, joita halusin muidenkin näkevän matkan varrelta.









 Samainen joki kuvattuna monella eri tavalla ;)





Aivan hurmaava vanha lato, joka on sekin kuvattu monella tavalla ;)











Suomen suvi ja kesäkoivut :)



Reissussa on aina mukava käydä, mutta ihana palata kotiin, ainakin mamman mielestä. Mamman selkä on onnessaan kun pääsi omaan sänkyyn. :)
Danko sitävastoin hieman protestoi kotiintuloa ja siitä aiheutuvaa muutosta ja onkin pissannut sisälle ihan kiitettävästi. Mutta onneksi alamme päästä normaaliin rytmiin ja tilanne alkaa rauhoittumaan. :)










Tädin kauniit ruusut :)













Kesäisiä vadelmia serkkulan pihalla








 Koiran muotoinen pilvi kotoparvekkeelta Mikkelistä kuvattuna ;)




Mamma kävi eilen sunnuntaina mustikassa ja Danko oli tällä kertaa hoidossa Kaija-mummolla. Tänään olemme kuivattaneet mustikoita uunissa ja tehneet mustikkasurvosta. Danko on ollut hyvänä apuna. :) Pitäähän se nyt pääkokki olla paikalla. ;)









Mamma kävi Pirkko- ja Terttu tätien kanssa mustikassa :)








Elokuinen auringonlasku Mikkelissä




Tänään Danko näkee tyttöystävän eli Tellun pitkästä aikaa.. Saas nähdä kuinka riemu repeää.. :)













Kuvakollaasi Kolilta, kuvia käsiteltynä ja sitten kuva "varamummista" Tuulasta ja Danko mamman kanssa Kolin näköalatasanteella. :)























Valtimon kuvia vielä käsiteltynä. :)







Toivon kovasti, että vielä on kesää jäljellä... ja odotamme kovasti kaunista ja lämpöistä syksyä.. ;)
Palailemisiin! :)













*Kuvat saa suuremmaksi klikkaamalla.
 





keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Viikon Kuva





Taiteellisuutta, ja ihan vahingossa ;)




Kesälomareissun 3. osa






Maalaisromantiikkaa :)




Valtimo






Tarkastaja katsoo, onko kukat hyvin hoidettu ;)




Rentoilua :)








Matkamme jatkui Kolilta Valtimon kirkonkylälle. Siellä oleilimme Dankon "varamummin" luona. :)
Hänellä onkin aivan ihana koti ja missä maisemissa kuten kuvista voitte huomata. Siellä sielu lepäsi ja Dankon kanssa nukuimme kuin tukit :)





Kaunis Haapajärvi


Reissu onkin ollut aika pitkä ja uuvuttavakin vaikka ihanaa on ollut. Mutta matkustus alkaa vaatia veronsa itse kultakin. Täällä kuitenkin rentouduimme kunnolla ja latasimme akut taas seuraavaa etappia varten. :)






Pose :)


Kylässä kuulemma astiat vierasta myöten ;)























"Varamummi" myös hemmotteli tuon minun vauvani ihan
piloille, hih! :) (itse kun en sitä ollenkaan tee..kröhöm..) Danko nautti aivan suunnattomasti kun sai juustoa ja makkaraa, pitsaa ja muitakin herkkuja. :) Mutta eikös se niin ole, että mummolassa on aina hyvä olla ja siellä saa syödä. :)






Kaunis auringonlasku


Saunan jälkeen olikin hyvä lekotella terassilla ja ihailla kaunista kesää. Lämpötilat eivät päätä huimanneet, kuten tähän kesään on kuulunut, mutta tarkenimme silti ja hyttyset loistivat poissaolollaan, kun järveltä kävi vieno tuulenvire.





Mitä sinä näet näissä pilvissä? ;)


Mamma kuvaa paljon, siis PALJON, pilviä. Kuten ehkä olette saattaneet huomata.. :)
Tämä pilvikuva on otettu pikkuisen ennen ihan kamalan kovaa ukkosmyrskyä. Ihan selvä kuvio, eikö?



Lämmin kiitos "varamutsille" ja "varamummille"! Ihanaa oli! :)



Mamma ja Danko <3



Matka jatkuu yhä edelleen.. mistä sitten löydämme itsemme.. selviää seuraavassa osassa.. :)





*Kuvat saa suuremmaksi klikkaamalla.