sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Päivälleen Puoli Vuotta

27.11.2010





Tasan kuusi kuukautta sitten kävimme hakemassa Dankon. Aika on mennyt siivillä. :) Tosin, vastako puoli vuotta, kun tuntuu, että Danko olisi ollut täällä aina !:)
Mamma onkin kuvannut pojua ahkerasti, sillä tänä aikana on kertynyt jo 1000 kuvaa! :)







27.11.2010





Poika on oppinut mahdottoman paljon uusia asioita tänä aikana ja on oppinut myös kommunikoimaan.. tai sitten mamma on oppinut ymmärtämään.. mutta olemme löytäneet yhteisen sävelen asioiden kanssa.:)
Danko pitää edelleen huomiosta, mitä enemmän huomiota sen parempi :), inhoaa kylmää (kuten mammakin), harrastaa jalkapallon peluuta yhtäaikaa kahdella pallolla, rakastaa nakkimakkaroita ja huvittelee haukkumalla postimiestä. :)



On ollut ihana huomata, että Dankon tekemiset ja kuulumiset ovat myös kiinnostaneet blogin lukijoita. :)
Lukukertoja puolen vuoden ajalta on jo yli 1200 kertaa! Kiitos mielenkiinnosta lukijoille! :)
Suomen lisäksi vakituisia lukijoita on Yhdysvalloissa, Saksassa, Kanadassa ja Espanjassa. Onpahan jokunen ihminen sattunut lukemaan tätä myös Britanniassa, Alankomaissa ja Venäjällä. :)
Joka kuukausi on noin 200 lukukertaa ja kiitos myös vakio kommentoijille! On mukava lukea kommenttejanne! :)



Mutta mutta.. Muistattekos vielä mistä kaikki alkoi..?
Dankohan oli siis kiireellisesti vailla kotia toukokuussa ja pojulla oli puhjennut leishmania, joka oli aika pahana. Dankon meille tullessa hänellä ei ollut karvaa mahan alla ollenkaan, iho oli huonossa kunnossa ja poika oli aika riutunen oloinen..Allopurinol lääkitys oli aloitettu jo Eevan luona, ja paraneminen oli päässyt  alkuun..








1.6.2010





Tässä ensimmäisiä kuvia Dankosta..







28.5.2010





Ihan ensimmäisen illan kuva.. ressukka on ihan ihmeissään, että mihin sitä nyt joutui..







29.5.2010











 


28.5.2010 Olemme tulossa Helsingistä Dankon hakumatkalta





  Ja tässä olemme nyt! :)
Lääkitys on tehonnut todella hyvin ja Danko on saanut karvansa takaisin! Nenän päällinenkin on parantunut jo aika hyvin ja siinenkin kasvaa karva jo hyvää vauhtia..
Poju on erittäin elämäniloinen kaveri, jolla virtaa riittää :) Vauhtia ja ponnistusvoimaa on tullut huomattavasti lisää ja kroppa on muotoutunut ja erittäin lihaksikas..Ruoka maistuu hyvin ja ravinto on monipuolista. :)
Mikäs tässä siis ollessa.. :)







25.11.210 Ensimmäiset pakkaset ja pojulla vaatteet päällä





 Vaatteiden pukeminen ja niissä kulkeminen on varmaankin nolointa mitä Danko tietää.. Siis ihan hirveästi hävettää ja vielä tyttöystäväkin näki toisen näissä tamineissa.. voi sitä motkotuksen määrää.. ;D








27.11.2010





  Seuraava eläinläkäri kontrolli on meillä tammi-helmikuussa..
Dankolle on ruennut tulemaan hampaisiin hammaskiveä vaikka syökin luita päivittäin.. Ostimme hammasharjan ja...noh.. sanotaanko, että opetteluttaa vielä..:) kynsien leikkuu ja korvien putsaus sujuu jo jotenkin, mutta haastetta niissäkin riittää :)







27.11.2010





 Kerrottakoon vielä, että Danko ei pidä ollenkaan Hesburgerin ja Veikkauksen mainoksista.. on huvittavaa katsoa kun toinen niin tomerana vuhkaa moisille tekeleille.. :)







27.11.2010





 "Haaveissa vainko oot mun?"







28.11.2010 juuri heränneenä :)





 Heh, pieni ja pippurinen heti herättyään :)







28.11.2010 lepoasento





 Tässä siis puolivuotis katsaus, kiitos mukana olleille ja toivottavasti viihdytte seurassamme myös jatkossa..:)







28.11.2010 poseeraus





 Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin..
Nyt käymme laskemaan päiviä jouluun ja odottamaan pukin tuloa.. :)






tiistai 16. marraskuuta 2010

Tanssia Dankon Tahtiin






 VALSSI;
"Keskittynyt alkuasento..











 ..ja upeaa liitävää liikettä nousuineen ja laskuineen.. :)








CHA CHA CHA











 "Kaks-kol-cha-cha-cha"











.. Nopea poseeraus..












..ravistus..












 ..ja pyörähdys..









TANGO











 "Tulista tangoa.."













..Hienoa vientiä.. Tangon upea staccato on nähtävissä.. :)












 ..Mikä mahtava nosto!.













 ..pusu.. :)












..ja lopetus.. :D 



Ehdottomasti ablodien arvoista! :)))






torstai 28. lokakuuta 2010

Poseerausta







 Hei taas, Blogin ulkoasu onkin muuttunut näin syksyn kunniaksi :)

Danko ei sitten ollenkaan pidä valokuvauksen kohteena olemisesta, joten tässä kuvasarja pojun mietteistä :)












 Danko on ollut hyvin ärtynyt kun meillä sataa vettä ja on ollut erittäin kylmä tuuli.. eivät pitkät lenkit maistu..niin sitten riehutaan sisällä senkin edestä. Roskis on taas ollut tuunauksen kohteena..
Tässä ilme.." En mä ole mitään tehnyt.. ihan väärin näit.." :)












 "Siis älä viitsi.. mä menin jo sängyn alle piiloon.. "
"Tää on mun oma huone, tosin en voi paukauttaa ovea kiinni.." :/












 " Ensin toinen poski.."













 "..Ja sitten toinen.. "












 "..Edestä.. mä näytän kieltä.. :)"












 "No, ota sitten niitä kuvia..mut mä mökötän sulle.."












 "Hei..mä nostan nokkani sulle.." :)












" nyt tuli väsy.. mä en jaksa enää.." :)






sunnuntai 17. lokakuuta 2010

LUNTA!!!!








 Niin satoi meillekin ensilumi! Dankolle se oli ensimmäisenä aamuna hirveä järkytys! Hän hyppi, pomppi, juoksi ja vikisi.. "mitä ihmettä tää mönjä on??? Tassut kastuu ja on kylmä.."
Mutta aikansa valitettuaan rupesi leikki maistumaan..ja lumi myös :)













Kuva-arvoitus.. etsi kuvasta Danko ;)


























Tässä vielä ihanan lämpimästä syksystä muistona muutamia kuvia :)














Dankolla onkin ollut joka päivä treffit jonkun koirakamun kanssa :) vipinää on riittänyt.. ei käy elämä tylsäksi :)














"Jotain merkittävää näköpiirissä.."
















Lenkillä hieman läkähtyy :)















Hieman syksyistä ruskakuvaa :)






tiistai 5. lokakuuta 2010

Kauniita syyspäiviä






Ihania syyssäitä!
Dankosta on oikein mukava olla ulkona kun ei kastu :)

Poju on näin syksyllä löytänyt uuden herkun.. se on.. tattadaa..omenapiirakka!!! Mammalle on iskenyt leipomisinnostus ja Dankkis auttaa aina kovasti..( lähinnä vahtii, että kukaan ei syö leipomuksia) ylivoimaisin herkku siis omenapiirakka vaniljakastikkeen kanssa ;)














Ilmojen jo viilentyessä kävimme shoppaamassa pojulle fleece- puvun. Danko on pitänyt sitä tasan yhden kerran ja ilmoitti aika selvin ilmein, että saa jäädäkin viimeiseksi..
Sadetakin kanssa ulkoilu luonnistuu jo aika hyvin, joten eiköhän pukukin kohta tule tutuksi :)
Kuvaa pojusta puku päällä en onnistunut valitettavasti saamaan, kun ryökäle karkasi koko ajan piiloon sängyn alle :)














Dankosta on ihana jahdata tuulen mukana lentaviä lehtiä.. hauskaa oli mammallakin seurata tätä.. yllä olevassa kuvassa täytyi kuitenkin pysähtyä puistelemaan välillä :)














Eilen meille sattui sellainen juttu, että Danko pääsi karkaamaan.. Oli ulkona hihnassa, mutta vetäisi yhtäkkiä niin kovasti, että hihna lähti kädestä. Ei kuullut eikä totellut mitään.. Mammalla oli sydämenpysähdyksen paikka! Mutta onneksi poju karkasi naapurin tyttökoiran luo, joka oli myöskin ulkoilemassa ja antautui hyvin kiinni, joten säikähdyksellä selvisimme tällä kertaa!














Danko on ystävystynyt vihdoin naapurin Jaskan kanssa :) Hän on 14 viikkoinen terrierin pentu. Nyt tapaamiset sujuvat jo ilman kauheaa rähinää.. :) eilen illalla Jaska riehui ja kieppui Dankon ympärilla ja roikkui kiinni pojussa, mutta toinen ei ollut moksiskaan :) tosin siinä vaiheessa kun pikkuinen puraisi pojua pyllystä niin Danko ilmoitti hyvin närkästyneesti leikin riittävän :)))
















Serkkujen Celinan ja Elmerin kanssa poju peuhaa viikottain.. Serkut olivatkin meillä kylässä menneellä viikolla ja ai että kun meillä oli lystiä :)
Pikku Myykin kävi toistamiseen vierailulla ja nyt yhteiselo sujuikin jo paljon paremmin.. :) Myyn mamma olikin niin ystävällinen, että toi Dankolle talveksi takin! Kiitos siitä! :) Takissa on huppu, joten Dankkis on melkoinen "jou jou" man! :)






















perjantai 10. syyskuuta 2010

Synttäreillä ja shoppailemassa






Hei taas, Yllä olevassa kuvassa Danko on menossa serkkujen Celinan ja Elmerin syntymäpäiville niin täytyihän pojulla olla rusetti kaulassa :)













Juhlakalut Celina ja Elmeri sekä vieraat Danko ja Roosa-neiti..
Vilinää ja vilskettä riitti kun neljä koiruutta pyyhälsi edestakaisin :) Koirille oli tehty oikein synttärikakku ja se hupeni parempiin suihin hetkessä :)
Naiset saavat jostain syystä Dankon varuilleen, oli jännä katsoa kun Roosa ja Danko tapasivat ensimmäisen kerran niin Dankkis pelkäsi Roosaa..heh.. :)














Sadekelien yllättäessä kävimme ostoksilla kun poju ei kulje sateella metriäkään.. No, tämä ei mennyt niin kuin elokuvissa.. Kävimme kahdessa eri liikkeessä sovittamassa pojulle pukuja.. ja nauratti ihan mielettömästi kun toinen yritti kävellä koko puvussa.. uikutti ja vinkutti ja yritti könkätä eteenpäin.. huh.. oli meillä hauskaa :) ( ei todellakaan saa nauraa vakavalle asialle! )

Päädyimme sitten kuitenkin ostamaan sadetakin joka on kuvassa.. Danko oli erittäin närkästynyt kun takki puettiin päälle, toinen istui nurkassa ja valitti minulle, oikein ulisi, että "mamma.. et kai sä kuvittele et mä tää päällä mihinkään lähden???"
Toinen piti vetää perässä ulos.. ulkona jouduin ottamaan takahihnat pois, kun ne hiersivät jalkoja, takki lepatti takaa ja toinen oli ihan pieni lepakkopoika :) Dankkis ei varmaan ikinä anna anteeksi että joutuu takkia silloin tällöin pitämään :D













Tässä jahdataan taas oravia :)













Mamman sairasloma jatkuu edelleen, joten olemme olleet yhdessä Dankon kanssa kotosalla jo kuukauden.. Täti on ollut suureksi avuksi kun on käyttänyt Dankkista pidemmillä lenkeillä mamman ollessa estynyt..


Ai niin.. romanssirintamalla menee ihan hyvin.. Tellulla ja Dankolla on todella hyvät leikit aina kun tapaavat.. leikkiessä vierähtää helposti tunteja :)
















Dankkis on oppinut taas uusia temppuja.. nyt osaa istua, antaa molempia tassuja, mennä maahan ja kieriä :) jeeee! Tellullekin näytimme mitä olemme oppineet :)