MORNING SUN
Näytetään tekstit, joissa on tunniste talvi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste talvi. Näytä kaikki tekstit
torstai 9. tammikuuta 2020
keskiviikko 31. tammikuuta 2018
2018: Tammikuu #3
Tammikuun toinen aurinkoinen päivä.
Puuterilunta. Pikkupakkasta. (tosin aamulla oli -14 °C)
Ja pilvettömältä taivaalta paistava aurinko.
tiistai 16. tammikuuta 2018
2018: Tammikuu #2
Hei aurinko! Olipa ihana nähdä sinua pitkästä aikaa!
ps. Meidät löytää myös instagramista solidaarinensydan tai suoraan tästä.
lauantai 12. marraskuuta 2016
2016: Marraskuu Vk 45
Hei, hei, Mitä kuuluu?
Lokakuu toi lumet tänä vuonna, olemme ihmetelleet nietoksia myös marraskuussa.
11.11.2016 Saimme uuden jääkaapin, edellisenä päivänä työsopimuksensa purkaneen entisen tilalle. Laadunvalvoja työssään tarkastamassa laatustandardeja ja vahtimassa ettei kameralla vaan ole julmia taka-ajatuksia verottaa laatutarkastajan omia eväitä.
Syyskuinen auringonlasku oli upea luonnon oma valoshow, suorana omalta parvekkeelta.
Viikonlopun viihde; Ohjelmassa Uuno Turhapuro menettää muistinsa elokuva
Työstään lepotaukoa pitävä laaduntarkkailija herää Uunon herätyskellon sointiin.
Uni ei vielä ihan tule, mutta laaduntarkkailija kuuntelee korvat höröllä Uunon appiukon huolia.
Sikeä uni on vienyt laaduntarkkailijan höyhensaarille jo siinä vaiheessa, kun Hartikainen julistaa uutta maailmanrauhaa ja käskee Sörsselssönin allekirjoittaa liittymiskaavakkeensa ennen kuin ikenet kerkeävät ihmetellä minne ne hampaat lähti.
Kuitenkin Elisabethin huutaessa tutun kuuloisen käskyn; Syömään!, laaduntarkkailija havahtuu unistaan ja suuntaa suorinta tietä uudelle jääkaapille.
Tunnisteet:
auringonlasku,
Danko,
Danko-koira,
elokuvan katsominen,
koirakuvat,
Koirat,
lumi,
talvi,
uusi jääkaappi,
viikonlopun viihde
keskiviikko 10. helmikuuta 2016
tiistai 26. tammikuuta 2016
perjantai 1. tammikuuta 2016
2016: Uudenvuodenpäivä
Saimme pakkasta...
... ja ihan nimeksi lunta ッ
*Ilman pipoa,*
vaikka äiti kuinka motkottaa sen tärkeydestä ッ
Ihanaa ja menestysrikasta uutta alkanutta vuotta 2016!
Tunnisteet:
Danko,
Danko-koira,
koirakuvat,
Koirat,
pakkanen,
pipo,
talvi,
uudenvuodenpäivä
keskiviikko 18. helmikuuta 2015
2015: Helmikuu Vk 8
Tunnisteet:
aurinko,
Danko,
Danko-koira,
koirakuvat,
Koirat,
talvi,
talvinen maisema,
valo,
värit
Tilaa:
Kommentit (Atom)







