2019: Huhtikuu

2019: Huhtikuu

2019: Huhtikuu : Blogi muuttuu

Surukseni joudun ilmoittamaan, että blogi muuttuu ja muuttaa nimeään, koska Danko poistui joukostamme 13.10.2018.

Äidin pieni poika kuoli aivan yllättäen ja odottamatta kotiin. Hän vain kupsahti kumoon ja elvytyksestä huolimatta hän menehtyi minun syliini.

Suru ja ikävä ovat olleet sanoinkuvaamattomat. 

Dankon kanssa saimme olla nenät vastakkain 8,5 vuotta ja Danksun arvioitu ikä oli noin 10 vuotta.

Danko on ollut niin iso osa aikuista elämääni ja hän oli perheeni, joten en halua blogin jäävän jonnekin unohduksiin.

Blogi jatkaa uudella nimellä ja tämä tulee jatkossakin olemaan kuvapainotteinen blogi. Kuvia elämästä ja niistä hetkistä, jotka sattuvat tallentumaan kameraan ja joita haluaa kameran kautta katsella. 

Tervetuloa jatkossakin seuraani blogin jatkaessa samassa osoitteessa, kuitenkin nimellä Festina lente.

Lokakuu 2018

Ciao!


Dankolle pukkasi silmätulehdusta. 



Ulkoilu oli aika rankkaa tuulen, sateen ja ihan vain ulkoilman takia, joten äiskä askarteli D:lle

silmälapulla varustetun pipon, jossa korvillekin omat reiät.




Vähän Dankoa hävettää, jos joku tuttu tulee vastaan, mutta hyöty voittaa näköjään hävetyksen.

Elokuu 2018 #2

Kengurunloikilla menimme puistoon tänään. 

Elokuu 2018

Ihana lämmin ja aurinkoinen elokuinen päivä. Kamera lähti ensimmäistä kertaa mukaan ulos. 

Tai oikeastaan lähdimme tänään kolmannelle reissulle ihan vain ulkoiluttamaan kameraa.

Heinäkuu 2018

Danko täällä moi!





Mun äiskä sanoi, että tänä kesänä on niin kuumaa, että me ei saada kuulemma hyviä kuvia musta, vaikka me ollaan ulkona joka päivä.





Maisemat ei kuulemma miellytä mun äiskää. Niin sit se laitto viime kesän kuvia, kun niissä on kuulemma jotain maisemiakin. Tarkottaa varmaan vettä.






Me ollaan ulkoiltu nyt 2 viikkoa, kun mun äiskä hommasi sellaiset kengurukepit.






Eilen käytiin jo ihan pitkällä lenkillä. 1,5 kilometriä kuulemma. Tosin, mä olin vähän tuhma ja vedin äiskää vinoon ja se meinas kaatua. Onnex sen kepit otti sen vastaan, ja se ei sit kaatunutkaan.






Viime kesänä me käytiin tivolissa. Nyt äiskä sanoo mulle, että kepit tuovat mulle sirkushuveja. Kait se tarkoittaa sillä sitä, että kun mä väsähdän tuolla ulkona, mä alan järsiä niitä keppien pohjia, jotka


on kumia. Äiskä vaan aina silloin laskeutuu mun silmien tasolle ja sanoo ettei nämä sirkushuvit ole hyvä juttu. Kummallista.






Me ulkoillaan niin, että mä saan olla omassa hihnassa ja äiskä sanoo, että me mätsätään hyvin yhteen värien puolesta. Mulla on pinkki hihna ja valjaat ja äiskällä pinkit kepit. Se sanoo, että me ollaan pinkit paholaiset. 





Silleen on ihan kiva kulkea, tosin äiskän ranne on mennyt kipeäksi. Eilen se sanoi löytäneensä siihen avun. Kiva juttu. Mutta äiskäkin kehui, miten hyvin mä kuljen hihnassa. 






Ampiaisia on maassa paljon ja äiskä komentelee mua niitä väistämään, pitää kuulemma olla varovainen.






Ei mulla nyt muuta. Moikka!