sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Viikon Kuva









Kävelyllä satamassa


















Vaihteeksi lauantaina paistoi aurinko ja me suuntasimme satamaan kuvaamaan. Päivä oli aivan ihana ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Upeaa kertakaikkiaan! :)


















Siellä oli sorsia ihan mahdottoman paljon. Kuulinkin, että kyseisellä kohtaa on lintujen ruokintapaikka talvella, joten ihmekös tuo, että lintuset siellä viihtyivät. Kesyjä ovat. Antoivat tulla koirankin to-del-la lähelle. Danko ei sorsista juuri piitannut, mutta säikähti (lue: pelkäsi) kun yksi sorsista kävi häntä komentamaan kovalla äänellä. Olisi pitänyt olla videokuvaus valmiina.. :)


































Huomaatteko kuinka nätisti Danko istuu kuvassa? :)
Mammakin oppi tällä reissulla uuden asian; sitä saa mitä pyytää. :) Ainakin tällä kertaa..
Nimittäin annoin Dankolle käskyn: poseraa mammalle!
Niin samantien meni peppu maahan ja poika otti posetus asennon.. :)
Sainkin monia kuvia, jossa poju istuu nätisti.. enpä ole ennen osannut pyytää.. mutta käytän varmasti jatkossakin tätä kikka kolmosta ;D


















































































Päivä oli mitä ihanin ja erittäin lämmin, mutta se enteili valitettavasti ensimmäisiä yöpakkasia. Illalla vielä lähdimme viimeiselle lenkille, oli elohopea laskenut jo 2 astetta miinuksen puolelle.
Sunnuntai jatkoikin sitten samaa syksyistä sateista linjaa vaikka lämpötila olikin muutaman asteen plussalla.
Mutta saimme edes yhden ihanan aurinkoisen ja lämpimän päivän tämän kosteuden keskelle! :)




















*Kuvaa klikkaamalla saat ne suuremmiksi*










maanantai 15. lokakuuta 2012

Viikon Kuva










Mielenkiintoinen viikko, eh..
..mutta kenellä?









*muiskis*







No, tällä kertaa mammalla. Minulla on ollut oikein piinaviikko. Mammalle tehtiin allergiatestit. Danko on ollut hyvin apuna ja nuuhkinut lappuja kovasti, että mitäs siellä sun selässä oikein on. :)
























Ylemmässä kuvassa Epikutaanitestilaput selässä ja alemmassa samat käsivarressa.






 Minulle siis tehtiin Epikutaani- ja Prick-testit. Viikko oli tälle varattava aikaa ja viikkoon ei saanut käydä suihkussa. Hmm. Aika epämiellyttävää sanoisin. Ensin laitettiin selkään ja käsivarteen sellaiset kupit, joissa oli testattavat aineet. Sitten nämä kupit liimattiin ihoon kiinni ja ne eivät saaneet liikkua mihinkään. Aika vaikea oli nukkua 2 ensimmästä vuorokautta ja tulikin valvottua ihan urakalla. Kutina oli melkoinen ja hikoilla ei saanut, joten Dankon kanssa lenkit jäivät lyhyiksi. Onneksi satoi vettä, että poju ei halunnut edes kävellä paljon.























Ylemmässä kuvassa selkä "kuppien" poiston jälkeen ja alemmassa käsivarsi






Ihana tunne, kun kupit otettiin 2 vuorokauden jälkeen pois ja luulin, että nyt saa vain olla. Kissan viikset.. laitettiin uudet teipit. Tällä kertaa hieman erilaiset, mutta kutittivat niin vietävästi. höh. Niillä merkittiin testatut alueet ja siellähän oli rektioita jo. Oli ne aika hurjan näköisiä, vaikka kuvissa ne eivät niin selvästi erotu.
Näitä teippejä pidettiin sitten 3 vuorokautta ja testin loppulukuun meninkin sitten lääkärin pakeille tänä aamuna.






Perjantaina tehtiin myös alla olevassa kuvassa olevat Pric-testit. Siinä laitettiin ensin numerotarra iholle ja sitten pipetillä nesteitä numeroiden viereen. Pelästyin kun hoitaja kaivoi neulan esiin, mutta onneksi se oli vain pieni terä, jolla iho "puhkaistiin" ja odotettiin rektion syntymistä. Minulla on CRPS kipuoireyhtymä vasemmassa kädessä, joka tarkoittaa, että kosketustunto on herkistynyt ja kaikki tuntuu kipuna, joten oli hyvä, että nämä testit saatiin tehtyä oikeaan käteen.. muuten olisi voinut tulla sanomista..








Prick-testien jälkimainingit






 Onneksi koiralle, eikä muillekaan eläimille mammalla ei ole allergiaa. :) Mutta sitten kyllä Formaldehydille ja sitä vapauttaville säilöntäaineille sekä Neomysiinille ja Basitrasiinille ja Koboltille. Herkistymistä on koivulle ja timoteille. Mamma on ammatiltaan Kosmetologi, joten ne hommat on nyt unohdettava, kun allergia kerran on olemassa. Ei kun vaan miettimään uusia vaihtoehtoja. :) Dankon mielestä mamma voisi hyvinkin olla vain pojun kanssa kotona, ei pistäisi pahaksi ollenkaan. Tai vastaavasti pitäisi etsiä työ, johon Danko voisi tulla mukaan työmieheksi...tai siis korjaan työnjohtajaksi! ;) Danksukka olisi siinä aika hyvä :) eri asia sitten tulisiko työt tehdyksi... :)











Danko ja uusi herkku naudan maha












perjantai 5. lokakuuta 2012

Viikon Kuva









Sairastelua :(










Mä en millään jaksais poseerata..







Tämä syksy ei ole mennyt lainkaan niin kuin elokuvissa. Olemme Dankon kanssa olleet molemmat sairaana ihan mahdottoman paljon. Varmaan enemmän kuin edellisvuosina yhteensä. Kiitos vain näiden jo ärsyttäviksi käyneiden sadekelien. Blaah!


Dankolla on siis menneellä viikolla ollut silmätulehdus. Onneksi mammalla on hanskassa vanhan kansan konsti - nimittäin - keitetty vesi! :) Keitetään vettä, jäähdytetään se ja pumpuli kastellaan veteen. Sitten vain pyyhitään silmiä. Toimii vauvasta vaariin ja mummosta koiraan. :)


Mamma puolestaan kipuilee omien vaivojensa kanssa näin syys-talviaikaan aina enemmän, mutta nyt on ollut riesana vielä sitkeä flunssa. Voimat ovat olleet ihan loppu. Hyvä, että sängystä jaksaa ylös nousta aamulla. Meillä on siis ollut melko mollivoittoista menoa, mutta jospa me tästä vielä piristyisimme.. :)


Tälläkin hetkellä taivas on revetä sateesta, ja odotamme pientä rakoa siihen, jotta pääsemme iltalenkille. Ei pidä kyllästyä odottamaan.. Huoh!









pieni silmäpuoli jaksoi jo luuta kaluta :)















perjantai 21. syyskuuta 2012

Viikon Kuva










Mummon lellikki :)










Juoksen matotkin ruttuun uuden palloni kanssa.. :)













mun luu.. olen pöydän alla, ettei vaan kukaan vie mun saalista... :)







Mummo oli ostanut Dankolle makoisan luun ja ihanan pienen jalkapallon, jossa on vinku sisällä. Tuollainen pallo on Dankon lemppari ja mamma on ostanut niitä näinä vuosina jo 5 kappaletta. Nyt on mummolassakin oman lelu. :)










Mummon hemmottelema :)
















sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Viikon Kuva










Lämmin sunnuntai
ja
loistava ulkoiluilma
























syön heiniä...nam ja pthyi!








Tänään on ollut ihanan lämmintä (+17 astetta)  ja lehdessä oikein hehkutettiin, että tänään on ainut lämmin syyspäivä ennen talvea, joten siitä kannattaa nauttia. Mekin otimme siis neuvosta vaarin ja menimme ulkoilemaan. :)




































Juoksen ja pompin ja loikin.. :)








Olemme olleet Dankon kanssa molemmat toipilaana, koska menneellä viikolla sairastimme yhtäaikaa vuosisadan vatsaflunssan eli mahataudin. Tai ainakin se siltä tuntui!
























Poseeraukset mamman mieliksi :)








Danko on vieläkin kevyemmällä ruoalla ja palailemme normaaliin ravintoon varmaankin huomenissa. Mamman massu ei oikein vieläkään sulattaisi ruokaa, mutta kun syötäväkin on.. mikä lie virus...huoh!



















No, onneksi pääsimme nauttimaan suunnattoman ihanasta kelistä ja auringosta ulkona. :)
Olisipa tällaista säätä koko syksy! :)



























näytänks mä hyvältä? :)
















ruska alkaa näkyä jo meilläkin


































Mukavaa ja aurinkoista sunnuntaita kaikille! :)



















































tiistai 11. syyskuuta 2012

Viikon Kuva










Operaatio majan rakennus
























mä tuunaan tän itse.. siis ITSE!









Mamma sai kuningasidean. Nimitäin päätin rakentaa Dankolle oman majan. Miksikö?
No siksi, että meillä on öisin aikasta kylmä, varsinkin näin syksyllä kun on kosteaa ja kylmää ja lämmöt eivät ole vielä päällä. Dankoa palelee öisin. Peittelen hänet iltaisin, mutta poju vaihtelee asentoa yön mittaan useasti, joten peitto ei pysy mukana menossa.
Kävimme siis tuumasta toimeen ja Dankohan halusi itse osallistua operaatioon. :)





























































niin kiva hinkata nenää..












väsy







Ensin oli vuorossa patjan päällystys kankaalla ja se menikin ihan hyvin, mutta ai miten kiva uusi peti siitä tulikaan. Piti hakea ihan lelu ja käydä leikkimään uudella pedillä. On se niin kiva, kun viimein älytään, että koira tarvitsee oman pehmeän leikkipaikan. :))
Kankaan syöminen ja repiminen se vasta lystiä olikin ;) ja sitten kuitenkin tuli väsähdys. Kelpaa tää ilmeisesti myös päiväunipaikaksi. :)




Kun Danko heräsi pikku päikkäreiltään, rupesi mamma ompelemaan tarranauhaa patjaan kiinni, otti työnjohtaja itse torkut. ;)








Työnjohtaja lepoasennossa








Maja on vihdoin valmis. Käytimme tähän siis vanhan patjan sekä vanhan lakanakankaan. Ei siis tullut kustannuksia. :) Tosin mamma sai parit..tai siis... useammat neulanpistot sormiinsa.










Valmis maja :)






Ja eikun testaamaan... Danko ensin pomppi majan päällä, kun ei ihan tajunnut, etä sisäänkin voi mennä. Pienen neuvonpidon jälkeen totesimme, että siinähän voi mammia. :)
Mamma kerkesi olla jo ratkaisuun tyytyväinen. Jee, saimme sen valmiiksi ja poju myös näytti nukkuvan siinä.



Sitten kuitenkin tajusin, että en ollut ajatellut asiaa loppuun saakka. Danko ei tykännytkään siitä, että majan toinen pää peitettiin ja siitä ei päässytkään läpi. Lisäksi maja oli sängyn päällä, tarkoituksena, että käymme nukkumaan, niin Danko pyöri majan sisällä ja melkein tippui sängystä kaikkine majoineen. :/



Että se siitä kuningasideasta!



Nyt maja odottaa nurkassa seuraavaa inspiraatiota. :)







Testausta... :)
























venytys!









Mamma kävi Pirkon ja Tertun kanssa puolukassa - tällä kertaa - . :) Sitä on nyt metsissä tarjolla ja meille sattui lämmin päivä, joten oli erittäin voimaannuttavaa kerätä noita metsien ihmeitä. :)
Ja mikäs sen parempaa kuin omin pikku kätösin kerätyistä puolukoista keitetty vispipuuro. :)






















Oli hassua, että kypsien puolukoiden keskeltä löytyi puolukan kukkia..syyskuussa :)







Muuten olemme olleet kiireisiä, kun mamma on juossut ihan alvariinsa sairaalassa -taas- tutkimuksissa ja hoidoissa, niitä kertyi viimeiseen 4 viikkoon ihan kiitettävä määrä. Lisäksi meillä on ollut kattoremontti ja olemme saaneet aamuherätyksen aina hyvissä ajoin!!! Dankokin jo valitti minulle, että hiljennä nuo! No, onneksi sekin on nyt saatu päätökseen. :)



Väsymystä on siis ollut ilmassa ja olemme Dankon kanssa ottaneet vahingon takaisin ja nukkuneet sellaisia reilun 3h päikkäreitä. :) Eikös sitä sadesäällä aina nukuta... ainakin maalla..vai??? :)